tiistai 15. tammikuuta 2019

Terveiset Yalan Riannas orpokodista ja FSA koulusta

Seed ry julkaisee useamman kerran vuodessa uutiskirjeen. Tässä Marjo ja Erkki Kyllösen kokemuksia FSA-koululta vuoden vaihteen 2018-2019 -tienoilta.

Kirjaston sisustustyö edistyy

Kirjastosali ja ICT -luokka (Information Computer Technologcy) olivat saaneet lattiapinnakseen näyttävän klinkkeröinnin.  Pölyn nouseminen kirjoihin, kalusteisiin ja laitteisiin on sitä kautta minimoitu. Seuraavana on kirjahyllyjen hankkiminen. Niitä silmällä pitäen koulun johtaja Patrick Aweyo on jo katsellut valmiita hyllyjä, mutta tullut siihen tulokseen, että paikallisella puusepällä teetettynä niiden hankintakustannukset saadaan pudotettua kohtuullisemmaksi. Sopiva puuseppä hyllyjä rakentamaan on jo löytynyt. Projekti siis etenee hyvää vauhtia.

Kirjasto ja ICT luokka ovat käytössä

ICT -luokassa pidetään oppitunteja ja tietotekniikan taitoja harjoitellaan oppiaineena. Kirjastossa koulun äidinkielen opettaja pitää lukuhetkiä oppilaille tutustuttaen näitä kirjallisuuden maailmoihin. Myös oppilaat kokoontuvat kirjastosalissa lukemassa. Patrick Aweyo kertoi, kuinka on hauska katsella lasten ja nuorten lukemista. Vaikeimpia sanoja, joita on hankala ymmärtää, käydään kysymässä vanhemmilta oppilailta. Auliilla neuvoilla asiat selkenevät ja kirjojen läpi lukeminen vauhdittuu. Veimme mukanamme uusia englanninkielisiä lasten- ja nuortenkirjoja (Kiitos lahjoittajille!). Paikalla olleet kodin pojat kerääntyivät innokkaasti tavaamaan ja läpikäymään tarinoita.

Tässä videoiden kautta terveisiä FSA-koulusta.

Patrick Aweyon ajatuksia kirjaston merkityksestä FSA-koululle.
Lukevat pojat

Kenian koulu-uudistus on vaiheessa. 

Jo vuosi puolitoista sitten julkistettu uusi opetussuunnitelma ei ole vieläkään astunut täytäntöön. Nyt on uuden säädön aika. Koko luokkajako on menossa uusiksi. Entinen 8+4+4 (Ala-aste + yläaste + yliopisto) järjestelmä tulee muuttumaan. Mukaan tulee valmistavia luokkia, mikä tarkoittaa lisävuosia. Kansalliset tasotestit poistuivat jo vuoden 2018 lopussa. Kaikki ala-asteen käyneet siirtyvät suoraan ylemmälle asteelle, riippumattaa osaamistasosta.

Erkki Kyllönen

Voit lukea koko uutiskirjeen tämän linkin kautta:

Seed Uutiskirje1.2019