maanantai 3. syyskuuta 2018

FSA -koulun vesihuolto





Helsingin sanomat 27.8.2018

"Puolet maailman kouluista kärsii puhtaaseen juomaveteen, wc-tiloihin ja käsihygieniaan liittyvistä ongelmista. Tilanne aiheuttaa terveysriskin miljoonille lapsille, varoittaa Maailman terveysjärjestö WHO."


Alkuperäisessä WHO:n ja Unicefin toteuttamassa tutkimuksessa ei ole tietoja Keniasta. Arjen kokemukset kenialaisista kouluista kertovat kuitenkin, että hyvät wc-tilat ja juokseva puhdas vesi eivät ole maassa mikään itsestäänselvyys. Monissa kehittyvissä maissa esimerkiksi kuukautisten aikana tytöt eivät tule kouluun, mikä johtuu sekä huonoista saniteettitiloista että kuukautissuojien puutteesta. Koska vesi tai veden puute vaikuttavat oleellisesti myös hyvään koulumenestykseen, haluan tässä lyhyesti kertoa, miten vesihuolto on hoidettu FSA -koulussa ja sen yhteydessä toimivassa lastenkodissa. 

FSA -koulussa vedensaanti

on pitkään ollut turvattu lähinnä sadevesitankkien avulla. Kävin Yalassa FSA -koulussa keväällä 2016, jolloin oli kuiva kausi meneillään ja hetkittäin oli pulaa vedestä. Silloin sateen saapuessa kaikki olivat iloisia.

Koulun alueella on viisi sadevesitankkia, joista vesi johdetaan keittiöön ja lastenkodin pesutiloihin että sisävessoihin. Koulun pihalla ulkowc-tilojen läheisyydessä, mutta kuitenkin riittävän kaukana, oli vesihana oppilaiden käsien pesua varten. Kouluun oli rakennettu myös hyvät työtilat terveydenhoitohenkilöstöä varten, minne tietysti tarvittiin myös vesipisteet. Käyntini jälkeen koulun alueelle on rakennettu myös uusi porakaivo.

Terveydenhoitohenkilöstön tilojen yksi vesipiste
Ruuanvalmistusta varten keittiöön vesi tuli putkia pitkin.
Astioiden tiskaamista sen sijaan edelleen osin tehtiin pesuvadeissa. Kuvan takaosassa on koulun perinteinen kaivo.
Koululaisten wc-tilojen ulkopuolella on vesihana, jossa pestään kädet.
Lastenkodin pesutilat.
Uusi porakaivo.

Viime keväänä sääolosuhteet olivat monissa osissa Keniaa rankkasateiden vuoksi katastrofaalisen huonoja. Ihmiset menettivät kotejaan ja toiset menettivät jopa henkensä. Myös Yalassa vesi virtasi paikallisen tien varsia niin, että koulurakennus oli vaarassa kärsiä suuria vahinkoja. Onneksi koulun johtaja Patrik Aweyon johdolla vesi kuitenkin onnistuttiin juoksuttamaan muualle. 

Tulevaisuuden vesihuollon turvaamiseksi toivotaan, että sadekaudet ovat riittävän vuolaita, mutta eivät ylly myrskyksi asti tai aiheuta valtavia tulvia.

Irmeli Puntari