maanantai 11. kesäkuuta 2018

FSA -kirjasto – Oppimisen ja osaamisen keskus

Kirjasto on meille suomalaisille ollut erinomainen mahdollisuus tutustua eri maiden kirjailijoiden tuotantoon ja sitä kautta avartaa maailmankuvaamme. Matkailu ei aina ole ollut niin runsasta kuin se nykyään on. Lainattavat kirjat ovat mahdollistaneet tiedon saannin ja mielikuvien luonnin muista maista, kulttuureista ja ihmisistä.

Keniassa kadulla myydään paljon käytettyjä koulukirjoja.


Keniassa kirja

on monelle ylellisyystuote. Kirjakaupoissa on pääasiassa koulukirjoja, joita myydään myös kaduilla käytettyinä. Edes lukutaito ei ole itsestäänselvyys. Ei ole takeita, että jokaisella oppilaalla olisi omat koulukirjat. Niitä ei välttämättä ole edes saatavissa ja jos on, niin hinta on rajoittavana tekijänä niiden hankinnalle. Suullisesti kerrottu ja toistettu tieto on yleistä koulujenkin opetusmenetelmänä.

FSA (Furaha Seed Academy) -koulun kirjasto tuo aivan uusia mahdollisuuksia oppilaiden ja opettajien ulottuville. Vastaavaa saa lähiseuduilta ja vähän kauempaakin hakea.

Koulukirjat

uuden opetussuunnitelman mukaisesti kaikille FSA -koulun oppilaille on sitoutunut omalla tukihankkeellaan kustantamaan Vantaan Rotaryklubi ry. Kirjat sijoitetaan kirjastoon, josta opettajat ja oppilaat voivat lainata niitä.

Kaunokirjallisuutta

on jo nyt kirjaston kokoelmissa. Yksin tai lukupiirissä lukemalla saa mielikuvituksen lentämään. Afrikkalaiset eläintarinat, kenialaisten kirjailijoiden teokset samoin kuin Viisikot, Harry Potterit, muumit ja monet muut kirjat tuovat tarinoillaan jännitystä koulun ja lastenkodin lasten vapaa-aikaan.

Lukemisen hyödyt

ovat moninaisia ja tutkitusti tunnustettuja. Parempi koulumenestys, sosiaalisuuden lisääntyminen, kyky käsitellä vaikeita asioita omassa mielessään, kommunikoida perustellen sanomaansa, rikkaan puhetaidon kehittyminen, mahdollisuus kasvaa aktiivisempaan nuoruuteen ja aikuisuuteen jne. Kaikki nämä ovat ihmistä kehittäviä ominaisuuksia!

Oman osansa kirjastoon tuo mahdollisuus päästä internettiin ja sitä kautta käsiksi tietoon ympäri maailmaa.

Erkki Kyllönen