Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marjo Kyllönen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marjo Kyllönen. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. elokuuta 2018

Harambee Yalassa

Seed ry:n kumppanit: FSA -koulun hallitus ja koulua johtava Otolojen pariskunta.
Henkilöt oikealta vasemmalle Joy Otolo, Mary Ochieng, Ben Ochieng, John Odhiambo, Christabel Ndonji, Lilian Aweyo, Patrick Aweyo, Lawrence Openda ja Zedekai Otolo.


FSA -koulun johto 

piti oman harambeensa heinäkuun puolessa välissä koulun kirjaston ja tietokoneluokan saattamiseksi valmiiksi ja varustelluksi. Tilaisuuteen kokoontui kutsuvierasjoukko, jolle Patrick Awayo kertoi koulun historiasta ja nykypäivästä sekä esitteli vieraille koulun, tulevan kirjaston ja tietokoneluokan tiloja.
Patrick Aweyo
Kutsuvieraita tulevassa kirjastotilassa
ja tietokoneluokassa. Kuvassa vasemmalla on kuvataideopettaja Nina Luoma, joka jo toisen kerran piti FSA -koulun oppilaille taideleirin.
Koulun oppilaat ja opettajat esittivät laulu-, runo-, ja tanssiesityksiä. Paikalle oli saapunut myös neljä nuorta, jotka kaikki olivat entisiä lastenkodin lapsia ja FSA -koulun oppilaita. He kertoivat, miten lastenkoti ja koulu olivat olleet tärkeässä osassa heidän kasvaessaan lapsista nuoriksi aikuisiksi. Koulu ja koti olivat antaneet hyvän pohjan, mistä ponnistaa elämään.

 





Yleisö osallistui esityksiin ja antoi oman taloudellisen panoksensa projektiin. Seedin edustajina Marjo ja Erkki Kyllönen sekä Nina Luoma toivat oman tervehdyksensä tilaisuuteen. Oli ilo  olla mukana ja nähdä paikallista tapaa edistää asiaa ja koulun hallituksen aktiivista otetta yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.


Erkki Kyllönen

maanantai 7. toukokuuta 2018

Furaha Seed Academy (FSA)


on suomalaisen Seed ry:n avustuksella rakennettu koulu Länsi-Keniassa, Yalan kylän keskustassa. Koulu tarjoaa esi -ja alemman asteen opiskelumahdollisuudet vuonna 2005 perustetun Riannas Furaha -lastenkodin lapsille ja Yalan muille koululaisille. Kylän lapset maksavat koulunkäynnistään. Lukukausimaksuun sisältyy kouluruokailu.

Kimmoke kouluprojektiin

syntyi noin kymmenen vuotta sitten halusta luoda hyvät opiskelumahdollisuudet lastenkodin reilulle 40 lapselle. Alueen yleisissä kouluissa luokkakoot ovat erittäin suuria ja opettajien työskentelymahdollisuudet heikkoja. Välineitä opettamiseen ja oppimiseen puuttuu. Näistä johtuen oppimistulokset ovat huonoja ja koulupudokkuus yleistä.

FSA -koulu

on paikallisten hallinnoima ja omistama. Koulun päivittäistä toimintaa johtaa Patrick Aweyo  yhdessä Tom Josephin kanssa.

Koulun opetuksesta vastaa rehtori yhdessä 16 opettajan kanssa. Oppilaita koulussa on reilut 200. Koulussa noudatetaan Kenian opetussuunnitelmaa ja käytetään sen mukaisia oppikirjoja. Oppimistulokset ovat olleet rohkaisevia. Laadukas opetus ja hyvät työskentelymahdollisuudet tarpeen mukaisin välinein ovat poikineet kerta toisensa jälkeen hyviä tuloksia ja koulun taso on laajalti tunnustettu.


Seed ry

on panostanut erityisesti koulun hallinnon kehittämiseen. Vuosittain järjestettävissä seminaareissa koulun hallinto on luonut itselleen rakenteet hyvälle johtamistavalle. Seminaarin pääluennoitsijoina ovat toimineet Marjo Kyllönen yhdessä kenialaisten Zedekai ja Joy Otolon kanssa.

FSA -kirjasto – Oppimisen ja osaamisen keskus

tuo omalta osaltaan lisäarvoa koululle. Mahdollisuus itsensä sivistämiseen kirjojen, taiteen, vapaan tiedonsaannin ja kehittävän kulttuurin kautta avaa oppilaille ja kylän väelle uuden maailman kirjaston valmistuttua!

Erkki Kyllönen