torstai 30. elokuuta 2018

Harambee Yalassa

Seed ry:n kumppanit: FSA -koulun hallitus ja koulua johtava Otolojen pariskunta.
Henkilöt oikealta vasemmalle Joy Otolo, Mary Ochieng, Ben Ochieng, John Odhiambo, Christabel Ndonji, Lilian Aweyo, Patrick Aweyo, Lawrence Openda ja Zedekai Otolo.


FSA -koulun johto 

piti oman harambeensa heinäkuun puolessa välissä koulun kirjaston ja tietokoneluokan saattamiseksi valmiiksi ja varustelluksi. Tilaisuuteen kokoontui kutsuvierasjoukko, jolle Patrick Awayo kertoi koulun historiasta ja nykypäivästä sekä esitteli vieraille koulun, tulevan kirjaston ja tietokoneluokan tiloja.
Patrick Aweyo
Kutsuvieraita tulevassa kirjastotilassa
ja tietokoneluokassa. Kuvassa vasemmalla on kuvataideopettaja Nina Luoma, joka jo toisen kerran piti FSA -koulun oppilaille taideleirin.
Koulun oppilaat ja opettajat esittivät laulu-, runo-, ja tanssiesityksiä. Paikalle oli saapunut myös neljä nuorta, jotka kaikki olivat entisiä lastenkodin lapsia ja FSA -koulun oppilaita. He kertoivat, miten lastenkoti ja koulu olivat olleet tärkeässä osassa heidän kasvaessaan lapsista nuoriksi aikuisiksi. Koulu ja koti olivat antaneet hyvän pohjan, mistä ponnistaa elämään.

 





Yleisö osallistui esityksiin ja antoi oman taloudellisen panoksensa projektiin. Seedin edustajina Marjo ja Erkki Kyllönen sekä Nina Luoma toivat oman tervehdyksensä tilaisuuteen. Oli ilo  olla mukana ja nähdä paikallista tapaa edistää asiaa ja koulun hallituksen aktiivista otetta yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.


Erkki Kyllönen

tiistai 28. elokuuta 2018

Ajatuksia kehitysmaiden lasten koulunkäynnistä

Helsingin Sanomat 18.8.2018

"Kehitysmaiden lapset saatiin kouluun, mutta he eivät välttämättä opi edes lukemaan - tutkijan mielestä koulutuksen kärkimaa Suomi voisi auttaa, jos uskaltaisi. Pieni Suomi pääsee harvoin loistamaan kehtiysprojekteissa pelkällä rahalla, mutta Suomen maine koulutuksen ykkösmaana on kaikkien tiedossa."

Artikkeli käsittelee ulkoministeriön tilaamaa raporttia, jossa selvitettiin, miten Suomi voisi auttaa ratkaisemaan koulutuskriisiä kehitysmaissa. Myös aiemmin Maailmanpankin selvityksessä on todettu, että kehitysmaiden lapset eivät koulunkäynnistä huolimatta välttämättä edes opi lukemaan ja kirjoittamaan.  Maailmanpankin entinen Afrikan alueen inhimillisen kehityksen osaston johtaja Ritva Reinikka peräänkuuluttaa Suomen aktivoitumista tällä sektorilla. "Koulutus ei ole edes yksi Suomen oman kehitysyhteistyöohjelman virallisista painopisteistä", hän toteaa Helsingin Sanomien artikkelissa.


Tulevaisuuden unelmia Seed ry:n verkkosivulta

"Kouluttamalla opettajia näemme mahdollisuutemme vaikuttaa useamman lapsen tulevaisuuteen. Laajemmassa mittakaavassa vaikuttaminen opetuskulttuuriin muutokseen opettajien koulutuksen kautta avaisi huikeita mahdollisuuksia Kenian koulumaailmassa."

Furaha Seed Academy -koulussa erinomaisia oppimistuloksia.

FSA -koulun työpäivät pyörivät jo rutiininomaisesti. Uusia oppilaita saapuu kauden alussa, joskus jopa keskellä kautta ja vanhempia oppilaita siirtyy ylemmälle asteelle.

Keniassa järjestetään vuosittain kouluissa suuret tasokokeet kaikille kahdeksannen luokan oppilaille. Vuonna 2016 tasokokeisiin osallistui se ryhmä oppilaita, jotka aloittivat opiskelunsa FSA -koulussa. Kaikki heistä sekä myös vuonna 2017 tasokokeisiin osallistuneista suoriutuivat kokeesta ja siirtyivät ylemmällle, secondary asteelle. Lisäksi viime syksynä kaikki koulunsa päättäneet (secondary school) oppilaat oli keväällä hyväksytty johonkin yliopisto- tai ammattikorkeakoulutasoiseen oppilaitokseen opiskelemaan mm. kaupallisia aineita, tekniikka tai maataloutta. Hyvät tulokset kertovat koulun erinomaisesta opetuksen laadusta. Päämäärätietoinen toimintamme laadun kehittämiseksi on tuottanut tulosta, josta oppilaat pääsevät hyötymään näissä tilanteissa.

Kokeisiin osallistui myös kaksi Riannas lastenkodin lasta, jotka ovat olleet kodissa sen perustamisesta lähtien, eli vuodesta 2005. Heillä on myös ollut etuoikeus osallistua koulutyöskentelyyn ”omassa koulussa”. Cedrick ja Christine ovat jo vastaanottaneet koetuloksensa ja tiedämme, että molemmat ovat päässeet läpi.

Kun kirjasto saadaan valmiiksi, kirjoja hyllyyn ja valokuitukaapelit tietokoneluokkaan, tukee kirjastokin omalta osaltaan oppilaiden koulunkäyntiä ja antaa mahdollisuuksia hyviin koulusuorituksiin.

Ulkoministeriön hanketuki

Seed ry on saanut ulkoministeriön hanketukea vuosina 2011 - 2016, mutta Sipilän hallituksen leikkaukset katkaisivat myös Seed ry:n saaman tuen. 43 %:n leikkaus kohdistui ennen kaikkea järjestöjen saamaan tukeen  Valtion uusimmassa budjettiesityksessä järjestöjen tuki laskee edelleen ollen yhtä alhaisella tasolla kuin viimeksi vuonna 2002.

https://www.kepa.fi/uutiset-media/tiedotteet/kehitysjarjestojen-rahoitusosuus-ennatyksellisen-alhainen

Toimittanut Irmeli Puntari